Tiikeriäidin taistelulaulu

Kirjoittanut: Amy Chua
Alkuperäinen nimi: Battle Hymn of the Tiger Mother
Ilmestynyt 2011
Suomentanut: Auri Paajanen, Susanna Tuomi-Giddings

Kirjan takakanteen on poimittu osuva sitaatti, joka kuvaa mielestäni kirjaa paremmin kuin hyvin.

"Idän ja lännen suuri kamppailu on alkanut, ja se ratkaistaan lastenhuoneissa." - Kari Huhta, Helsingin Sanomat

Amy Chua on syntynyt tiikerin vuonna. Hän on tiikeriäiti. Hän on kiinalainen äiti. Amy Chua kertoo teoksessaan, kuinka hän kasvatti kaksi  tytärtään, kuuliaisen Sophian ja temperamenttisen Louisan, perinteisiä kiinalaisia kasvatusmetodeja käyttäen. Kasvatus oli ankaraa, erittäin kunnianhimoista ja päämäärätietoista. Eikä se varmasti ollut helppoa nykyajan USA:ssa.

Molemmista tytöistä tuli menestyviä, taitavia muusikoita. Tottakai he olivat myös luokkansa viisaimpia ja parhaita oppilaita. Näillä kasvatusmenetelmillä on kuitenkin varjopuolensa ja seuraukensa, joihin Amy Chua ei osannut varautua. Äidin ja tyttärien välit kiristyvät ja lopulta lujankin tiikeriäidinon pakko antaa hieman periksi.

Teos on todella suorasukainen, mitään ei turhaan kaunistella. Voin kuvitella, että asiat ovat tapahtuneet juuri siten, miten ne on kirjassa kerrottu. Amy Chua myös provosoi ja kyseenalaistaa nykyaikaisen länsimaisen vanhemmuuden, mikä lisää voimakkuutta ja vaikuttavuutta. Paikoitellen Tiikeriäidin taistelulaulu on melko raadollista luettavaa. Se myös opettaa, että  täydellinen äärimmäisyys ei ole koskaan paras mahdollinen vaihtoehto.

Traditionaalinen kiinalainen kasvatusmalli on mielenkiintoinen aihe, joka puhuttelee varmasti monia. Itse luin teoksen lähinnä oppiakseni uutta ja tietääkseni hieman enemmän maailman menosta. Onhan sitä aina tullut ihmeteltyä, miksi juuri kiinalaiset menestyvät luonnontieteilijöinä, muusikoina ja huippu-urheilijoina. Mikä tekee heistä voittamattomia? Kirja avaa raottaa ovea kiinalaisten ajatusmaailmaan ja luulen, että kasvatus voi olla osasyynä yksilöiden menestymiseen.

Tiikeriäidin taistelulaulu on pysäyttävä teos ja suosittelen sen lukemista kaikille tuedonnälkäisille ja erilaisista kasvatustavoista kiinnostuneille. Oletteko te lukeneet tarinaa kiinalaisäidistä ja hänen tyttäristään?

Mehiläisten salaisuudet

Kirjoittanut: Sue Monk Kidd
Alkuperäinen nimi: The Secret Life of Bees
Ilmestynyt 2001
Suomentanut: Helinä Kangas

Mehiläisten salaisuudet kertoo neljätoistavuotiaasta Lily Owenista, jonka vastenmielinen elämä isän persikkapuiden varjossa saa yllättävän käänteen, kun hän päättää karata kotoa. Vuonna 1964 eletään vihamielisintä rotuerottelun aikaa USA:n etelävaltioissa ja Lilyn rakas tummaihoinen kotiapulainen Rosaleen joutuu vaikeuksiin.  Se on nuorelle naisenalulle viimeinen pisara. Hän päättää paeta väkivaltaista isäänsä, pelastaa Rosaleenin ja lähteä selvittämään äitinsä kuolemaan liittyviä salaperäisyyksiä.

Valkoiselle tytölle ja mustalle kotiapulaiselle aukeaa täysin uudenlaisen maailma, missä pääosaa näyttelevät mehiläiset, hunaja ja musta Madonna. He tapaavat lämminhenkisiä ihmisiä ja löytävät itselleen kodin. Paikan, jossa he voivat olla juuri sellaisia, kuin ovat. Elämä ei oloe kuitenkaan ruusuilla tanssimista, vaan uudenlaiseen elämään liittyy myös odottamattomia varjoja. 

Mehiläisten salaisuudet on lämminhenkinen tarina ystävyydestä, kumppanuudesta ja vapaudesta, mutta samalla myös kaipuusta, pelosta ja ikävästä.

Mielestäni ehdottomasti parasta teoksessa on sen miljöö ja sen kuvailut. Kuvaus on niin hyvää, että se sai minut lähes tuntemaan paikat ympärilläni. Persikkatarha ja vaaleanpunainen talo pikkukylän laidalla. Ankea myyntikoppi tien laidassa ja kuuma hunajahalli. Pidän siitä, että tarina sijoittuu lämpimään ympäristöön. Pelkkä miljöö on mielestäni hyvä syy lukea Mehiläisten salaisuudet.

Petyin kovasti kirjan henkilöhahmoihin, etenkin päähenkilö Lily Owensiin. Neljätoistavuotias tyttö on liian naiivi, epäkypsä ja hänen ajatuksissaan ei ole realismin häivääkään. Hän on ulkoisesti nuori nainen, mutta henkisesti yhä lapsenkengissä. Muutkaan henkilöt eivät suuremmin sytyttäneet. Ongelman ydin on mielestäni se, että ihmisistä on tehty liian stereotyyppisiä ja kärjistettyjä. Heistä ilmenee hyvin vähän sellaisia piirteitä, joita on vaikeaa arvata ennalta. En myöskään osaa samaistua yhteenkään heistä.

Pari poikkausta kuitenkin löytyy, sillä kaksi henkilöhahmoa sai sympatiani puolelleen. Edukseen erottuu August, yksi vaaleanpunaisen talon emännistä on jollain tavalla hellyyttävä äitihahmo. Myös apupoika Zach on jollain tapaa vilpitön ja suloinen. 

Minun on myös pakko mainita, että pidän paljon teoksen fyysisestä ulkonäöstä. Kansi on jollain tapaa herkkä ja sen värimaailman en erilainen ja mielenkiintoinen. Kiinnitättekö te näihin asioihin huomiota?

Luin kirjan junamatkalla Oulusta Helsinkiin. Tarinaan tempautui mukaan ja sen parissa viihtyi tuntikausia. Silti teos oli minulle pieni pettymys. Olin kuullut paljon hyvää kirjasta ja odotukseni olivat korkealla. Siksi minua harmittikin, kun lopullinen mielipiteeni  kokonaisuudesta oli vain "ihan hyvä". Halusin pitää kirjasta enemmän, mutta jostain syystä en vain saanut tarpeeksi irti siitä.

Mitä mieltä te olette olleet mehiläisistä ja niiden salaisuuksista?  Mitkä asiat saavat kirjoissa teidät ihastumaan? Mikä saa veren kiehumaan ja pahimmillaan lopettamaan kirjan kesken?

Onpa ihanaa kirjoittaa taas kirjoista. Kaksi kuukautta on mennyt reissatessa ja stressatessa kouluasioista ja kesätyöpaikasta. Harmittaa, etten ole ehtinyt lukemaan tarpeeksi. Toivottavasti sää pian lämpenee, jotta pääsen taas ottamaan aurinkoa ja lukemaan vanhempieni takapihalle.