Karamellikengät

Kirjoittanut: Joanne Harris
Alkuperäinen nimi: The Lollipop Shoes
Ilmestynyt 2008
Suomentanut: Satu Leveelahti

"Ja ehkä se johtui myös niistä kengistä. Ne olivat upeat, kiiltävät ja korkeakorkoiset, punaiset kuin huulipuna, karamellitanko tai tikkari, ja ne loistivat kuin aarre paljailla mukulakivillä. Sellaisia kenkiä ei yleensä Pariisissa näe. Ei ainakaan kenenkään tavallisen ihmisen jalassa. Ja mehän olemme tavallisia ihmisiä -- tai niin äiti ainakin sanoo -- vaikka ei se siltä hänen kanssaan aina tunnu."

Karamellikengät on odotettu jatko-osa Joanne Harrisin aiemmalle hurmaavalle teokselle Pieni suklaapuoti. Kirja on suloista ja suussasulavaa luettavaa, vaikka se ei ihan ylläkään edeltäjänsä tasolle. Se koukuttaa mukaansa useiksi tunneiksi, eikä sitä tee mieli laskea käsistään. 

Karamellikengissä kulkevat aiemmasta osasta tutut henkilöhahmot. Vianne Rocher, Anouk ja Roux. Mukana on kuitenkin paljon uusia tuttavuuksia, joista jokainen ihastuttaa erityisellä persoonallaan. Ehkäpä tärkein ja huomattavin on uusi päähenkilö Zozie de l'Alba. Nainen, noita, ystävä, rikoskumppani, turva ja tuki, vihollinen. Zozien persoona valloittaa, mutta myös hieman pelottaa. 

Tarinaa kerrotaan kolmesta eri näkökulmasta, mikä antaa lukijalle kutkuttavan mahdollisuuden seurata tapahtumia eri näkökulmista. Miksi sinä olet niin sinisilmäinen? Etkö sinä huomaa, mitä ympärilläsi tapahtuu? Ryhdistäydy! Lukija saa pientä etumatkaa tarinan henkilöhahmoihin ja tapahtumiin Pariisin Montmartressa. Se on mielestäni mukavaa ja Harris on onnistunut toteuttamaan sen niin, etten mennyt sekaisin lukiessani.

Tykkään muutenkin paljon Joanne Harriksen tyylistä kirjoittaa. Teksti on persoonallista, mutta kevyttä ja sitä on helppo ja nopea lukea. Pidän eniten juuri helppolukuisista kirjoista, sillä en jaksa vaivata päätäni ja keskeyttää tarinaa vain miettiäkseni, että mitähän tässäkin virkkeessä oikein ajetaan takaa. Muutenkin Harrisin tyylissä on jotain, mikä saa tarttumaan syöttiin ja tempaa mukaansa. Valitettavasti minulla meni kiireiden takia harmittavan paljon aikaa teoksen lukemiseen. Olisin halunnut ahmia sen nopeammin, malttamaton kun olen.

Kaiken kaikkiaan Karamellikengät oli miellyttävä lukukokemus. Pidin juonesta, tarinan henkilöistä ja ylipäätäänkin teoksen rakenteesta. Olen ymmärtänyt, että sarjaan olisi kolmaskin osa, mutta en tiedä uskallanko lukea sitä. Kolma osa on mielestäni erittäin kriittinen teos, niin kirjojen kuin elokuvienkin maailmassa. Se on joko suuri loppuhuipennus tai sitten se lyö viimeisen niitin arkkuun ja "pilaa" aiemmat osat. Onko teillä samankaltaisia havaintoja? Entä oletteko lukeneet kolmatta osaa, Persikoiden aikaan? En haluaisi millään pilata itseltäni näitä kahta ihastuttavaa teosta, joten pieni vihje uusimman osan luonteesta olisi paikallaan. 

Tiikeriäidin taistelulaulu

Kirjoittanut: Amy Chua
Alkuperäinen nimi: Battle Hymn of the Tiger Mother
Ilmestynyt 2011
Suomentanut: Auri Paajanen, Susanna Tuomi-Giddings

Kirjan takakanteen on poimittu osuva sitaatti, joka kuvaa mielestäni kirjaa paremmin kuin hyvin.

"Idän ja lännen suuri kamppailu on alkanut, ja se ratkaistaan lastenhuoneissa." - Kari Huhta, Helsingin Sanomat

Amy Chua on syntynyt tiikerin vuonna. Hän on tiikeriäiti. Hän on kiinalainen äiti. Amy Chua kertoo teoksessaan, kuinka hän kasvatti kaksi  tytärtään, kuuliaisen Sophian ja temperamenttisen Louisan, perinteisiä kiinalaisia kasvatusmetodeja käyttäen. Kasvatus oli ankaraa, erittäin kunnianhimoista ja päämäärätietoista. Eikä se varmasti ollut helppoa nykyajan USA:ssa.

Molemmista tytöistä tuli menestyviä, taitavia muusikoita. Tottakai he olivat myös luokkansa viisaimpia ja parhaita oppilaita. Näillä kasvatusmenetelmillä on kuitenkin varjopuolensa ja seuraukensa, joihin Amy Chua ei osannut varautua. Äidin ja tyttärien välit kiristyvät ja lopulta lujankin tiikeriäidinon pakko antaa hieman periksi.

Teos on todella suorasukainen, mitään ei turhaan kaunistella. Voin kuvitella, että asiat ovat tapahtuneet juuri siten, miten ne on kirjassa kerrottu. Amy Chua myös provosoi ja kyseenalaistaa nykyaikaisen länsimaisen vanhemmuuden, mikä lisää voimakkuutta ja vaikuttavuutta. Paikoitellen Tiikeriäidin taistelulaulu on melko raadollista luettavaa. Se myös opettaa, että  täydellinen äärimmäisyys ei ole koskaan paras mahdollinen vaihtoehto.

Traditionaalinen kiinalainen kasvatusmalli on mielenkiintoinen aihe, joka puhuttelee varmasti monia. Itse luin teoksen lähinnä oppiakseni uutta ja tietääkseni hieman enemmän maailman menosta. Onhan sitä aina tullut ihmeteltyä, miksi juuri kiinalaiset menestyvät luonnontieteilijöinä, muusikoina ja huippu-urheilijoina. Mikä tekee heistä voittamattomia? Kirja avaa raottaa ovea kiinalaisten ajatusmaailmaan ja luulen, että kasvatus voi olla osasyynä yksilöiden menestymiseen.

Tiikeriäidin taistelulaulu on pysäyttävä teos ja suosittelen sen lukemista kaikille tuedonnälkäisille ja erilaisista kasvatustavoista kiinnostuneille. Oletteko te lukeneet tarinaa kiinalaisäidistä ja hänen tyttäristään?

Mehiläisten salaisuudet

Kirjoittanut: Sue Monk Kidd
Alkuperäinen nimi: The Secret Life of Bees
Ilmestynyt 2001
Suomentanut: Helinä Kangas

Mehiläisten salaisuudet kertoo neljätoistavuotiaasta Lily Owenista, jonka vastenmielinen elämä isän persikkapuiden varjossa saa yllättävän käänteen, kun hän päättää karata kotoa. Vuonna 1964 eletään vihamielisintä rotuerottelun aikaa USA:n etelävaltioissa ja Lilyn rakas tummaihoinen kotiapulainen Rosaleen joutuu vaikeuksiin.  Se on nuorelle naisenalulle viimeinen pisara. Hän päättää paeta väkivaltaista isäänsä, pelastaa Rosaleenin ja lähteä selvittämään äitinsä kuolemaan liittyviä salaperäisyyksiä.

Valkoiselle tytölle ja mustalle kotiapulaiselle aukeaa täysin uudenlaisen maailma, missä pääosaa näyttelevät mehiläiset, hunaja ja musta Madonna. He tapaavat lämminhenkisiä ihmisiä ja löytävät itselleen kodin. Paikan, jossa he voivat olla juuri sellaisia, kuin ovat. Elämä ei oloe kuitenkaan ruusuilla tanssimista, vaan uudenlaiseen elämään liittyy myös odottamattomia varjoja. 

Mehiläisten salaisuudet on lämminhenkinen tarina ystävyydestä, kumppanuudesta ja vapaudesta, mutta samalla myös kaipuusta, pelosta ja ikävästä.

Mielestäni ehdottomasti parasta teoksessa on sen miljöö ja sen kuvailut. Kuvaus on niin hyvää, että se sai minut lähes tuntemaan paikat ympärilläni. Persikkatarha ja vaaleanpunainen talo pikkukylän laidalla. Ankea myyntikoppi tien laidassa ja kuuma hunajahalli. Pidän siitä, että tarina sijoittuu lämpimään ympäristöön. Pelkkä miljöö on mielestäni hyvä syy lukea Mehiläisten salaisuudet.

Petyin kovasti kirjan henkilöhahmoihin, etenkin päähenkilö Lily Owensiin. Neljätoistavuotias tyttö on liian naiivi, epäkypsä ja hänen ajatuksissaan ei ole realismin häivääkään. Hän on ulkoisesti nuori nainen, mutta henkisesti yhä lapsenkengissä. Muutkaan henkilöt eivät suuremmin sytyttäneet. Ongelman ydin on mielestäni se, että ihmisistä on tehty liian stereotyyppisiä ja kärjistettyjä. Heistä ilmenee hyvin vähän sellaisia piirteitä, joita on vaikeaa arvata ennalta. En myöskään osaa samaistua yhteenkään heistä.

Pari poikkausta kuitenkin löytyy, sillä kaksi henkilöhahmoa sai sympatiani puolelleen. Edukseen erottuu August, yksi vaaleanpunaisen talon emännistä on jollain tavalla hellyyttävä äitihahmo. Myös apupoika Zach on jollain tapaa vilpitön ja suloinen. 

Minun on myös pakko mainita, että pidän paljon teoksen fyysisestä ulkonäöstä. Kansi on jollain tapaa herkkä ja sen värimaailman en erilainen ja mielenkiintoinen. Kiinnitättekö te näihin asioihin huomiota?

Luin kirjan junamatkalla Oulusta Helsinkiin. Tarinaan tempautui mukaan ja sen parissa viihtyi tuntikausia. Silti teos oli minulle pieni pettymys. Olin kuullut paljon hyvää kirjasta ja odotukseni olivat korkealla. Siksi minua harmittikin, kun lopullinen mielipiteeni  kokonaisuudesta oli vain "ihan hyvä". Halusin pitää kirjasta enemmän, mutta jostain syystä en vain saanut tarpeeksi irti siitä.

Mitä mieltä te olette olleet mehiläisistä ja niiden salaisuuksista?  Mitkä asiat saavat kirjoissa teidät ihastumaan? Mikä saa veren kiehumaan ja pahimmillaan lopettamaan kirjan kesken?

Onpa ihanaa kirjoittaa taas kirjoista. Kaksi kuukautta on mennyt reissatessa ja stressatessa kouluasioista ja kesätyöpaikasta. Harmittaa, etten ole ehtinyt lukemaan tarpeeksi. Toivottavasti sää pian lämpenee, jotta pääsen taas ottamaan aurinkoa ja lukemaan vanhempieni takapihalle.

Kyllähän kokeita riittää

Viime viikkojen lukukokemukset tiivistyvät hienosti yllä olevaan kuvaan. Olen opsikellut fysiikkaa ja siinä oheessa myös hieman matematiikkaa ja sähkötekniikkaa. Toivottavasti pian ehtisi lukemaan keskittyneesti jotain muutakin kuin koulukirjoja...

Minut on haastettu

Sain tällaisen pienen kivan haasteen Ei vain mustaa valkoisella -blogin Tiinalta. Jostain syystä minulta meni pieni ikuisuus, ennen kuin sain vastattua tähän. Mutta tässäpä tämä nyt on...

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa.

 1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.

5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.

 6. Ei takaisin haastamista.

11 faktaa:

- Harrastan monipuolisesti urheilua ja iso osa vapaa-ajastani menee kuntosalilla.

- Soitan pianoa, klarinettia ja saksofonia.

- Opiskelen energiatekniikkaa ja pelkään, että alan ajattella "insinöörimäisesti".

- Rakastan matkustamista ja maantieto on aina kiehtonut minua.

- Puhun suomen, englannin ja ruotsin lisäksi myös hieman venäjää.

-  Olen lapsesta asti inhonnut kalaa ja olenkin vasta tänä talvena oppinut syömään lohta.

- Keräilen Disneyn klassikkopiirrettyjä. Ne ovat ihania ja ajattomia.

- Olen aina ollut pieni "kukkaistyttö". Kotonani täytyy olla kukkia ja viherkasveja.

- Mielestäni parsakaali on aivan uskomattoman hyvää. Rakastan sitä.

- Stressaan ja minulla on kiire joka paikkaan, oli aikaa kuinka paljon tahansa.

- Pukeutumistyylini herättää silloin tällöin hilpeyttä kanssaihmisissä.

Vastaukset kysymyksiin:

1. Milloin aloitit bloggaamisen ja minkä vuoksi?

- Viime syksynä, jotta en unohtaisi rakasta harrastustani.
2. Kirja, jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle?

- Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjon.
3. Kuvaile blogiasi 3 sanalla.

- Värikäs, lämmin ja erilainen.
4. Fiktiivinen hahmo, jonka haluaisit tavata myös tosielämässä?

- Olisi todella kova sana tavata Harry Potter.
5. Paras kohde, jonne olet joskus matkustanut?

- Saanko sanoa kolme? Pietari, Barcelona ja Jerusalem.
6. Jos voisit muuttaa johonkin fiktiiviseen paikkaan (kuten Pottereiden Tylypahka), mihin muuttaisit?

- Avatar-elokuvan Pandora planeetalle.
7. Vaikuttavatko vuodenajat siihen, millaista musiikkia kuuntelet?

- Ehdottomasti. Talvella raskaampaa, kesällä kevyttä.
8. Viimeisin saavutuksesi?

- Sähkötyöturvallisuuskortti. :D
9. Asia/asiat, joiden toivoisit tapahtuvan tulevan vuoden aikana?

- Haluan matkustaa Roomaan ja saada hyvän kesätyöpaikan.
10. Mieleenpainunein tyylimokasi lapsuudessasi/nuoruudessasi?

- Ne puoleen reiteen ulottuvat trikooshortsit? Tai synkät nuoruusvuodet,
11. Kuvaile unelmiesi kirjahyllyä sisältöineen.

- Monenlaisia kirjoja erilaisista kulttuureista. Tummaa massiivipuuta. Lasiovet.

11 kysymystä:

- Jos saisit elää päivän eläimenä, mikä olisit ja miksi?
- Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa miljoonan?
- Kumpi tulee voileivässä päälle, juusto vai leikkele?
- Kumpi puoli näkkileivästä voidellaan, tasainen vai kuoppainen?
- Keneen fiktiiviseen hahmoon pystyt samaistumaan ja miksi?
- Mikä väri, ruoka, juoma ja tuoksu kuvaa parhaiten luonnettasi?
- Jos voisit siirtyä ajassa hetkeksi taaksepäin, minne siirtyisit?
- Jos saisit luke enää yhden kirjan, minkä lukisit?
- Mitkä kolme asiaa lisäisit maailmaan? Entä mitkä ottaisit pois?
- Mitä kieltä haluaisit puhua sujuvasti?
- Miksi kirjoitat kirjablogia?

En haasta nyt ketään, sillä tämä haaste on kiertänyt varmasti jo niin monessa blogissa. :) Mutta vastailkaapa kysymyksiin vaikka kommentein. Olisi hauska kuulla vastauksia!

Keltaisten sitruunoiden ravintola

Kirjoittanut: Kajsa Ingemarsson
Alkuperäinen nimi: Små citroner gula
Ilmestynyt 2004
Suomentanut: Sanna Manninen

Mitä minä olen tehnyt tänään? No, olen istunut sohvalla ja lukenut. Keittänyt silloin tällöin kupin teetä ja jatkanut lukemista. Kirkas talvipäivä on kääntynyt illaksi ja minä istun edelleen samassa paikassa kuin monta tuntia sitten. Kuinkas tässä näin kävi?

Vietin rentoa sunnuntaipäivää Kajsa Ingemarssonin romaanin parissa. Keltaisten sitruunoiden ravintola kertoo ravintolamaailmasta ja tarjoilijana työskentelevästä Agnesista. Agnes on töissä hienossa eliittiravintolassa ja on erittäin tyytyväinen työhönsä, kunnes hänen esimiehensä alkaa lähentelemään häntä. Gourmet-ravintola jää taakse ja Agnesista tulee työtön. Elämä ei muutenkaan mene suunnitelmien mukaan. Hetken pohjamudissa ryömittyään nainen kuitenkin ryhdistäytyy ja päättää etsiä töitä. Lopulta hän päätyy töihin entisen työkaverinsa Kallen omistamaan uuteen ravintolaan.

" 'No, ajattelin sitruunankeltaisia seiniä, yllätys yllätys, ja seinäpenkkien tyynyt voisivat olla punaisia, sellaisia oranssinpunaisia kuten hollantilaiset tomaatit, Pöydät käsittelemättömästä puusta ja välimerensiniset astiat...' "

Keltaisten sitruunoiden ravintola oli kevyt, mutta eu kuitenkaan täysin ennalta arvattava. Itse asiassa teos oli hyvinkin piristävä ja herätti minussa monenlaisia tunteita, luultavasti sen vuoksi viihdyin kirjan parissa koko päivän. Olen jo aiemmin kertonut kiinnostuksestani taidemaailmaan, mutta myös ruoanlaitto kiinnostaa. Siksi kirjan miljöö oli minusta todella ihastuttava. Tässä pienessä opiskelijassa asuu pieni kulinaristi ja etenkin Välimeren alueen keittiö on lähellä sydäntä. Siksipä minulle tulikin jatkuvasti nälkä, kun teoksen sivuilla kuvailtiin timjamintuoksuisia lihavartaita ja pastaa sahramikastikkeessa... 

Kirjan henkilöhahmot eivät olleet mielestäni kovinkaan vaikuttavia, tykkäsin enemmän kirjan tunnelmasta ja edellämainitusta ravintolamaailmasta. Osa henkilöistä oli kuitenkin viehättäviä, etenkin Agnesin puutarhanhoitoon hurahtaneet vanhemmat, railakkaasti juhliva työnarkomaani Lussan ja päähenkilön erikoinen naapuri David Kummel.

Kaiken kaikkiaan teos ylitti odotukseni. Jostain kumman syystä olin vähän ennakkoluuloinen ja odotukseni eivät olleet kovin korkella. Luulin, että Keltaisten sitruunoiden ravintola olisi täyttä "hömppää", mutta kaikista teoksen sisältämistä kliseisistä ihmissuhdekriiseistä huolimatta se oli todella viihdyttävä. Oikea positiivinen yllätys! Tämä oli juuri tähän olotilaan sopiva kirja ja suosittelenkin tätä rennoksi sunnuntailukemiseksi. 

Oletteko te lukeneet teosta ja onko ruokamaailma teille mieluisa ympäristö? 

Hobitti eli sinne ja takaisin

Kirjoittanut: J.R.R. Tolkien
Alkuperäinen nimi: The Hobbit or There and Back Again
Ilmestynyt 1937
Suomentanut: Kersti Juva, runot Panu Pekkanen
Kuvitus: J.R.R Tolkien

"Kolossa maan sisällä asui hobitti. Kolo ei ollut niitä inhottavia likaisia ja märkiä koloja jotka olivat täynnä madonpäitä ja haisevat ummehtuneelle, eikä myöskään kuiva, paljas hiekkainen kolo jossa ei ole paikkaa missä istua eikä mitään mitä syödä. Sanalla sanoen, se oli hobitinkolo, mikä merkitsee mukavuutta."

Luin nyt ensimmäistä kertaa tämän menestyskirjailijan ensiteoksen. Hobitti eli sinne ja takaisin kertoo Bilbo Reppulista. Hobitista, joka  rauhaa rakastavasta luonteestaan huolimatta lähtee pitkälle matkalle, unohtumattomaan seikkailuun kolmentoista kääpiön ja velho Gandalfin kanssa. He lähtevät etsimään aarretta, joka kuului kauan sitten kääpiöille ja jota vartioi vaarallinen lohikäärme Smaug. Teos on itsenäinen alkuosa uskomattomaan menestykseen nousseelle Taru sormusten herrasta -trilogialle.

Pidän todella paljon fantasia- ja satukirjoista, mutta jostain syystä luen niitä kovin harvoin. Mutta silloin kun tartun tämänkaltaiseen teokseen, haluan lukea sen rauhassa. Pienikään yksityiskohta ei saa mennä ohi. Tämän vuoksi minulla menikin kirjan lukemiseen rutkasti aikaa, sillä teosta oli muutenkin melko raskas lukea. Tekstin tyyli ja useat tarinan sisältämät runot hidastivat lukemista. Silloin tällöin esiin putkahti myös kuva, jota täytyi pysähtyä tutkimaan.

Olen lukenut aiemmin Taru sormusten herrasta -trilogian, minkä vuoksi Bilbo Reppuli ja Gandalf olivat minulle tuttuja hahmoja. Jaksan aina vaikuttua hobittien "höppänästä" olemuksesta ja harmaan velhon viisaudesta. Osa kääpiöistäkin oli persoonallisia, etenkin matkan johtaja Thorin oli vahva hahmo. Muuten kolmentoista kääpiön perässä pysyminen oli melkoinen haaste. Missään vaiheessa ei oikestaan tiennyt, kuka on kuka, mutta onneksi se ei ole niin olennaista tätä teosta lukiessa. Mukana on myös se karmiva Klonkku.

Teoksessa on hauska, ulkopuolinen ja kaikkitietävä kertoja. Myös lukijaa puhutellaan paljon. Ainakin minulle tuli tästä sellainen tunne, että joku satusetä kertoo tarinaa minulle, mikä on sinänsä ihan mukavaa vaihtelua. Tuntuu, että nykyään harvoissa kirjoissa on kertoja näin vahvasti läsnä.

Myös Tolkien luoma Keski-Maa on sellainen miljöö, joka viehättää minua kovasti. rakastun siihen joka kerta. Mitä olisikaan fantasiamaailma ilman vuoria, metsiä, laaksoja ja jokia? Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta erittäin paljon. Pitäisiköhän minun lukea nyt uudestaan Taru sormusten herrasta?

Kävin pari päivää sitten katsomassa myös teoksen pohjalta tehtävän elokuvasarjan esimmäisen osan, Hobitti: Odottamaton matka (The Hobbit: An Unexpected Journey). Myös elokuva teki minuun suuren vaikutuksen, Peter Jackson on kyllä loistava ohjaaja. Elokuvan pääosissa nähdään Ian McKellen (Gandalf Harmaa), Martin Freeman (Bilbo Reppuli) ja Richard Armitage (Thorin Tammikilpi). Elokuva on todella uskollinen kirjalle, mutta jos kolmesataa sivua pitkästä kirjasta tehdään kolmiosainen elokuvasarja, pitää mukaan teitenkin lisätä myös jotain. Uusi-Seelanti ja sen henkeäsalpaavat maisemat vaikuttavat aina. 

Mitä mieltä te olette Hobbitti eli sinne ja takaisin -teoksesta? Pidättekö muista Tolkienin kirjoista? Onko kirjan pohjalta tehty elokuva mielestänne menestys vai fiasko?