Alkuperäinen nimi: O Zahir
Ilmestynyt 2005
Suomentanut: Sanna Pernu
Kuuluisan, Pariisissa asustelevan kirjailijan vaimo katoaa yllättäen, jäkiä jättämättä. Onko urheana sotakirjeenvaihtajana työskennellyt Esther siepattu, vai onko hän lähtenyt omasta tahdostaan? Hetket vierivät, kirjailija kaipaa rakastamaansa naista ja haluaa ymmärtää, miksi tämä on kadonnut. Vaimosta tulee hänelle pakkomielle -- Zahir.
Kirjailija päättä jatkaa elämäänsä. Mies löytää uuden rakkauden ja kirjoittaa menestyksekkään teoksen, tutustuu uusiin ihmisiin. Hänen täytyy kuitenkin päästä eroon Zahirista, ja tämä onnistuu ainoastaan matkaamalla Keski-Aasiassa oleilevan Estherin luo. Fyysisen matkan lisäksi kirjailija tekee oman sisäisen matkansa, jolloin hän oppii tuntemaan itsensä paremmin ja ymmärtämään rakkautta ja elämää aivan uudella tavalla.
En ole aikaisemmin lukenut Coelhon teoksia, mutta tämän kirjan luettuani tartun varmasti muihinkin kirjailijan tuotoksiin. Vaikka minulla meni lukemiseen melko paljon aikaa, Zahir on juuri sellainen kirja, mistä minä pidän. Kaunista, mutta suhteellisen nopeasti luettavaa tekstiä ja mielenkiintoisia, moniulotteisia henkilöitä, jotka saavat minut ihastumaan ja toisaalta myös vihastumaan. Eniten minua viehättää nimenomaan Coelhon tapa kirjoittaa. Tunnelma oli hieman samankaltainen, kuin Makinea lukiessani. Pidän todella paljon tällaisesta "taiteilijamaisesta" otteesta kirjoissa. Ja kun sillä otteella kirjoitetaan taidemaailmasta, niin lopputulos ei voi olla mitään muuta kuin hyvä ja kaunis. Coelho ei kuitenkaan vie mitään äärimmäisyyksiin, vaan kokonaisuus pysyy selkeänä ja helposti luettavana.
Kuten jo aikaisemmin mainitsin, teoksen henkilöhahmot aiheuttivat minussa ristiriitaisia tuntemuksia. Välillä ihailin kirjailijan voimakasta tahtoa ja päättäivyyttä, mutta seuraavalla sivuilla saatoinkin jo kiehua raivosta kirjailijan aikaansaamattomuuden ja "kärsivä taiteilija" -mentaliteetin vuoksi. Mihailkin tuntui silloin tällöin kiehtovalta oman tiensä kulkijalta, mutta useimmiten ärsyynnyin henkilön kummallisuuteen, outoihin ajatuksiin ja turhaan salaperäisyyteen. Mariekin oli ihailtavan lojaali ja luottavainen, mutta välillä niin ahdistavan alistuva nainen. Coelho onkin onnistunut luodessaan voimakkaita hahmoja, jotka saavat ihmisissä aikaan tunteita.
Paulo Coelhon kirjat ovat kehuttuja ja suosittuja, moni tunnunikin on lukenut hänen teoksiaan. Zahir todisti minulle, että kehut eivät suinkaan ole tuulesta temmattuja, vaan Coelhon tyyli on kerrassaan ihastuttava. Mikä teos minun kannattaisi lukea seuraavaksi? Tarttuisinki Alkemistiin vai Portobellon noitaan? Osaisiko joku suositella?
Haluaisin vielä kiittää La petite lectrice -blogin Katria, jonka järjestämästä arvonnasta satuin voittamaan Zahirin ja Tämä siunattu koti -teoksen. Katri ei lämmennyt suuremmin kummalekaan kirjoista, mutta minä pidin molemmista kovasti ja olen onnellinen, että sain ne käsiini. Lahirin teoksia en olisi varmasti edes huomannut ilman blogia, mutta nyt Kaima odottaakin hyllyssä omaa vuoroaan. Onneksi meitä on moneen junaan!
Kuten jo aikaisemmin mainitsin, teoksen henkilöhahmot aiheuttivat minussa ristiriitaisia tuntemuksia. Välillä ihailin kirjailijan voimakasta tahtoa ja päättäivyyttä, mutta seuraavalla sivuilla saatoinkin jo kiehua raivosta kirjailijan aikaansaamattomuuden ja "kärsivä taiteilija" -mentaliteetin vuoksi. Mihailkin tuntui silloin tällöin kiehtovalta oman tiensä kulkijalta, mutta useimmiten ärsyynnyin henkilön kummallisuuteen, outoihin ajatuksiin ja turhaan salaperäisyyteen. Mariekin oli ihailtavan lojaali ja luottavainen, mutta välillä niin ahdistavan alistuva nainen. Coelho onkin onnistunut luodessaan voimakkaita hahmoja, jotka saavat ihmisissä aikaan tunteita.
Paulo Coelhon kirjat ovat kehuttuja ja suosittuja, moni tunnunikin on lukenut hänen teoksiaan. Zahir todisti minulle, että kehut eivät suinkaan ole tuulesta temmattuja, vaan Coelhon tyyli on kerrassaan ihastuttava. Mikä teos minun kannattaisi lukea seuraavaksi? Tarttuisinki Alkemistiin vai Portobellon noitaan? Osaisiko joku suositella?
Haluaisin vielä kiittää La petite lectrice -blogin Katria, jonka järjestämästä arvonnasta satuin voittamaan Zahirin ja Tämä siunattu koti -teoksen. Katri ei lämmennyt suuremmin kummalekaan kirjoista, mutta minä pidin molemmista kovasti ja olen onnellinen, että sain ne käsiini. Lahirin teoksia en olisi varmasti edes huomannut ilman blogia, mutta nyt Kaima odottaakin hyllyssä omaa vuoroaan. Onneksi meitä on moneen junaan!
