Karamellikengät

Kirjoittanut: Joanne Harris
Alkuperäinen nimi: The Lollipop Shoes
Ilmestynyt 2008
Suomentanut: Satu Leveelahti

"Ja ehkä se johtui myös niistä kengistä. Ne olivat upeat, kiiltävät ja korkeakorkoiset, punaiset kuin huulipuna, karamellitanko tai tikkari, ja ne loistivat kuin aarre paljailla mukulakivillä. Sellaisia kenkiä ei yleensä Pariisissa näe. Ei ainakaan kenenkään tavallisen ihmisen jalassa. Ja mehän olemme tavallisia ihmisiä -- tai niin äiti ainakin sanoo -- vaikka ei se siltä hänen kanssaan aina tunnu."

Karamellikengät on odotettu jatko-osa Joanne Harrisin aiemmalle hurmaavalle teokselle Pieni suklaapuoti. Kirja on suloista ja suussasulavaa luettavaa, vaikka se ei ihan ylläkään edeltäjänsä tasolle. Se koukuttaa mukaansa useiksi tunneiksi, eikä sitä tee mieli laskea käsistään. 

Karamellikengissä kulkevat aiemmasta osasta tutut henkilöhahmot. Vianne Rocher, Anouk ja Roux. Mukana on kuitenkin paljon uusia tuttavuuksia, joista jokainen ihastuttaa erityisellä persoonallaan. Ehkäpä tärkein ja huomattavin on uusi päähenkilö Zozie de l'Alba. Nainen, noita, ystävä, rikoskumppani, turva ja tuki, vihollinen. Zozien persoona valloittaa, mutta myös hieman pelottaa. 

Tarinaa kerrotaan kolmesta eri näkökulmasta, mikä antaa lukijalle kutkuttavan mahdollisuuden seurata tapahtumia eri näkökulmista. Miksi sinä olet niin sinisilmäinen? Etkö sinä huomaa, mitä ympärilläsi tapahtuu? Ryhdistäydy! Lukija saa pientä etumatkaa tarinan henkilöhahmoihin ja tapahtumiin Pariisin Montmartressa. Se on mielestäni mukavaa ja Harris on onnistunut toteuttamaan sen niin, etten mennyt sekaisin lukiessani.

Tykkään muutenkin paljon Joanne Harriksen tyylistä kirjoittaa. Teksti on persoonallista, mutta kevyttä ja sitä on helppo ja nopea lukea. Pidän eniten juuri helppolukuisista kirjoista, sillä en jaksa vaivata päätäni ja keskeyttää tarinaa vain miettiäkseni, että mitähän tässäkin virkkeessä oikein ajetaan takaa. Muutenkin Harrisin tyylissä on jotain, mikä saa tarttumaan syöttiin ja tempaa mukaansa. Valitettavasti minulla meni kiireiden takia harmittavan paljon aikaa teoksen lukemiseen. Olisin halunnut ahmia sen nopeammin, malttamaton kun olen.

Kaiken kaikkiaan Karamellikengät oli miellyttävä lukukokemus. Pidin juonesta, tarinan henkilöistä ja ylipäätäänkin teoksen rakenteesta. Olen ymmärtänyt, että sarjaan olisi kolmaskin osa, mutta en tiedä uskallanko lukea sitä. Kolma osa on mielestäni erittäin kriittinen teos, niin kirjojen kuin elokuvienkin maailmassa. Se on joko suuri loppuhuipennus tai sitten se lyö viimeisen niitin arkkuun ja "pilaa" aiemmat osat. Onko teillä samankaltaisia havaintoja? Entä oletteko lukeneet kolmatta osaa, Persikoiden aikaan? En haluaisi millään pilata itseltäni näitä kahta ihastuttavaa teosta, joten pieni vihje uusimman osan luonteesta olisi paikallaan. 

Pieni suklaapuoti

Kirjoittanut: Joanne Harris

Alkuperäinen nimi: Chocolat

Ilmestynyt 1999

Suomentanut: Arja Gothoni

"Katselin näyteikkunaa tänä aamuna. Valkoiselle marmorihyllylle on asetettu lukemattomia rasioita, paketteja, hopea- ja kultapaperitötteröirä, ruusukkeita, kelloja, kukkasia, sydämiä ja pitkiä monivärisiä nauhakiehkuroita. Lasimaljoissa ja vadeilla on suklaata, konvehteja, Venuksen rintoja, tryffeleitä, kerjäläisiä, sokeroituja hedelmiä, pähkinämakeisia, suklaasimpukoita, sokeroituja ruusun terälehtiä ja orvokkeja... Puoliksi laskettu kaihdin suojaa niitä auringolta ja ne hohtavat tummina kuin vedenalainen aarre, kuin Aladdinin luolan makeat kalleudet."

Kun kiertolaisen elämää elänyt Vianne Rocher asettuu tyttärensä kanssa pieneen ranskalaiseen Lansquenetin kylään ja avaa herkullisen suklaapuodin, ei kristittyjen kyläläisten elämä ole enää entisellään. Käsintehdyt suklaamakeiset sekä Viannen elämänilo ja huoleton olemus saavat kylän ihmiset ihastumaan, mutta myös pahastumaan. Toiset turvautuvat hädän hetkellä kirkon sijasta kaakaokuppiin, kun taas toiset alkavat korostaa entistä enemmän perinteisiä kristillisiä arvoja. Kylän kirkonmies Francis Reynaud ajattelee Viannen Suklaataivaan olevan pakanallinen uhka, joka saattaa kyläläiset paholaisen teille. Pääsiäisen suklaafestivaali on papille liikaa ja tämä päättää lopulta ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Joanne Harrisin Pieni suklaapuoti on itsessään kuin ihana ja makea suklaakonvehti. En tiedä, voiko kirjaa kuvata tällaisella sanalla, mutta minusta tarina on kerrassaan suloinen. Onnellisia ihmisiä, juhlia, suklaata ja vielä enemmän suklaata. Lämminhenkinen teos vetää suupielet hymyyn lähes väisätämättä. Vaikka vaikeuksia riittää, elämänilo säilyy ja kaikki päättyy lopulta onnellisesti.

Suurin osa kirjasta kerrotaan Vianne Rocherin näkökulmasta, mutta osassa kirjaa kertojana toimii pappi Reynaud, joka tilittää tuntojaan häntä edeltäneelle kirkonmiehelle. Tämä on mielestäni erittäin hauska asetelma, tarinaa kerrotaan taisteluparin molempien osapuolien näkökulmasta. Lukiessa ei kuitenkaan mene missään vaiheessa sekaisin eikä tarvitse erikseen miettiä, kuka on milloinkin äänessä. 

Teoksen henkilöhahmot ovat sympaattisia maalaiskylän asukkaita ja erilaisia, omalaatuisia persoonia. Suklaataivaan omistaja Vianne Rocher ja tämän iloinen tytär Anouk, jolla on mielikuvitusystävänään kani nimeltä Pantoufle. Guillaume Duplessis, joka rakastaa koiraansa yli kaikein. Armande, Joséphine ja Roux  -- kaikki ovat mielestäni erittäin hurmaavia henkilöitä. Minulle syntyi kirjaa lukiessa hauska mielleyhtymä, sillä yhdistin Francis Reynaudin jatkuvasti Disneyn elokuvasta Notre Damen kellonsoittaja tuttuun Frolloon. Hartaasti uskovainen mies, joka pitää eri tavalla ajattelevaa naista paholaisen lähettiläänä. Vahva hahmo, jolla on kuitenkin  inhimillisiä heikkouksia.

Oi, nautin tämän kirjan lukemisesta ihan hirmuisen paljon ja Pieni suklaapuoti jää varmasti hyllyyni pidemmäksi aikaa. Tämä on varmaan parasta mahdollista luettavaa, jos elämässä sattuu tulemaan sellainen kausi, että kaikki tökkii ja menee päin metsää. Olen nähnyt tarinaan pohjautuvan elokuvan joskus kauan sitten, mutta pitääpä katsoa se mahdollisimman pian uudelleen. Minun on melko vaikea kuvitella Johnny Deppiä Rouxina, mutta onneksi näyttelijä hoitaa lähes aina roolinsa kunnialla.

Mitäs mieltä te muut olette olleet tästä suloisesta kirjasta? Oliko Pieni suklaapuoti herkullista luettavaa, vai kenties liian makeaa? Mitä mieltä olette kirjan pohjalta tehdystä elokuvasta, vastasiko odotuksia?