Kaikki mitä rakastin

Kirjoittanut: Siri Hustvedt
Alkuperäinen nimi: What I Loved
Ilmestynyt 2003
Suomentanut: Kristiina Rikman

Leo Hertzberg on taidehistorioitsija, joka elää New Yorkissa vaimonsa kanssa. Leo tutustuu kuvataiteilija Bill Wechleriin ja miehet tuntevat olevansa sielunveljet toisilleen. Bill on naimisissa Lucillen, heiman epätasapainoisen runoilijan kanssa. Vuosien kuluessa perheiden elämät kietoutuvat yhteen. Parit saavat lapsia  ja väittelevät taiteesta ja kirjallisuudesta. Mukana on myös kaunis Violet, Billin maalausten malli. Elämä ei kuitenkaan ole ruusuilla tanssimista, ja yllättävä tragedia katkaiseekin henkilöiden elämän raa'alla tavalla.

Olen lukenut aiemmin yhden Hustvedtin teoksen, joten tiesin mitä odottaa teoksen tyyliltä. Teoksessa pureudutaan tarkasti yksityiskohtiin ja pienet asiat voivat olla hyvinkin suuressa roolissa. Tekstistä voi löytää myös syvällisiä ajatuksia, jotka pistävät lukijan miettimään hetkeksi.

"'Tiedätkö, isi, minä aina mietin kuinka paljon ihmisiä maailmassa on. Mietin sitä pelivuorojen välissä ja minulle tuli tosi hassu tunne, ihan niin kuin kaikki olisivat ajatelleet yhtä aikaa, miljardeja ajatuksia.' 'Niinpä', minä sanoin. 'Ajatusten virta jota me emme voi kuulla.' 'Niin. Ja sitten minä sain kumman ajatuksen miten kaikki ne ihmiset näkevät sen mitä näkevät pikkuisen eri tavalla kuin muut.'"

Tarina kerrotaan Leo Hertzbergin näkökulmasta. Teos alkaa siitä, kun Leo on vanha mies ja löytää Violetin Billille kirjoittamat kirjeet. Tarina myös loppuu samaan paikkaan, mistä se on alkanut. En yleensä pidä tällaisesta yhteydestä kirjan alun ja lopun välillä. En tiedä, miksi. Tässä teoksessa se kuitenkin toimi ja oli mielestäni hyvä ratkaisu. Loppu oli oikeastaan muutenkin hyvä, sillä pidän siitä, että kirja loppuu ikään kuin "kesken". 

Kaikki mitä rakastin on mielestäni tyylillisesti erittäin hyvä, mutta jostain syystä tarina ei minua sytyttänyt. Olen lukenut monta ylistävää arviota kirjasta, joten ehkä odotukseni olivat liian korkealla. Pidin myös paljon aikaisemmin lukemastani Hustvedtin teoksesta ja ehkäpä sekin oli osasyynä korkeisiin odotuksiin. Aluksi pidin tarinasta kovasti, mutta käännekohta ei ollut mieleeni, ei sitten yhtään. Ehkäpä se oli turhan ennalta arvattava? En myöskään pitänyt siitä, että puolessa välissä kaikki tapahtumat alkoivat pyöriä Billin pojan ympärillä. 

Kirjan henkilöhahmotkaan eivät suuremmin herättäneet mielenkiintoa. Oikeastaan pidin ainoastaan Bill Wechleristä ja Violetistä. Myös muutata sivuhenkilö, kuten Lazlo ja alteljeen alakerrassa majaileva hra Bob olivat mielestäni viehättäviä. Muut henkilöt olivatkin sitten mielestäni liian latteita  ja persoonattomia tai liian kärjisteltyjä ja stereotyyppisiä.

En osaa sanoa, pidinkö kirjasta. Sanotaanko niin, että tilanne on 50/50. Puolet kirjasta on mielestäni erinomaista tekstiä, mutta puolet sen sijaan jätti minut kylmäksi. Kyllä tämä kirjojen arviointi osaakin olla joskus vaikeaa. Vertailun vuoksi sanottakoon, että elokuussa lukemani Lumous oli mielestäni  huomattavasti parempi näistä kahdesta lukemastani Siri Hustvedtin teoksesta. 

Onko Kaikki mitä rakastin sinulle mieleinen kirja? Mikä sai sinut ihastumaan tai vihastumaan?

Sydänten sykkeessä

Kirjoittanut: Elizabeth Adler
Alkuperäinen nimi: In a Heartbeat
Ilmestynyt 2000
Suomentanut: Kaarina Sonck

Edellisen, aikaa vievän lukuprosessin jälkeen halusin lukea kirjan, jonka saisin luettua nopeasti. Jotain kevyttä, jonka avulla saisin nollattua ajatuksia muutamassa päivässä. Elizabeth Adlerin Sydänten sykkeessä sopi tarkoitukseen mainiosti.

Kiinteistömoguli Ed Vincent joutuu ampumavälikohtauksen uhriksi New Yorkissa. Hänet kiidätetään teho-osastolle, missä hän vaipuu koomaan. Sitä ennen hän onnistuu lausumaan vain yhden nimen -- Zelda.

Melba Merrydew ei Zelda on rempseä yksinhuoltajaäiti Kaliforniasta. Hän rientää sairaalaan välittömästi kuultuaan rakastettunsa onnettomuudesta Naisen hämmästykseksi häntä epäilläänkin murhayrityksestä. Hänellä on kertoo kuitenkin jännitävän ja mielenkiintoisen tarina, joka lopulta johdattaa hänet  ja tapausta tutkivan komisario Camelian ampujan jäljille. Camelia rakastuu persoonalliseen naiseen ja yhdessä he päättävät selvittää, kuka yritti tappaa Ed Vincentin.

Sydänten sykkeessä oli todella kevyt ja sen sai luettua muutamalta istumalta. Valitettavasti kirjan tapahtumat pystyi arvaamaan hyvin ennalta, loppuratkaisunkin saattoi keksiä jo parinsadan sivun jälkeen. En kuitenkaan odottanut teokselta mitään suurta, joten tämä ei tullut yllätyksenä. Kirjan sisältö oli melkoista "hömppää", jota lukisi ehkä mielummin puoliunessa uimarannalla kuin kotona teekupin ääressä. Se kuitenkin viihdyttu ja sai minut tyhjentämään pääni hetkeksi, mikä olikin kieltämättä ihan tarpeen sillä hetkellä.

Kieltämättä minua hieman huvitti lukea koomassa makaavan Edin ajatuksia. Lirkutteluja naiselle, joka ei aina ollut edes paikalla "kuulemassa". Välillä miehen ajatukset kirjan sivuilla alkoivat ihan turhauttaa. Ei ehkä ollut ihan sellainen juttu, joka vetoaa minuun. Tai ehkä se olisi vedonnutkin, jos se olisi toteutettu muulla tavalla? Tosin, eipä teos kokonaisuudessakaan vakuuttanut minua. Sen latteat henkilöhahmot, ennustettavissa olevat juonenkäänteet ja kliseinen loppu eivät vain olleet mieleeni. En usko, että minun täytyy tässä tilanteessa kovasti perustella mielipidettäni. Ymmärrätte varmasti.

Pitävätkö muut tämäntyyppisestä kirjallisuudesta? Uskon, että teos voi olla jollekin todella viihdyttävää kesälukemista. Tämä voi olla myös helppo tapa lähestyä kirjallisuutta, jos ei ole aikaisemmin lukenut paljoakaan. En tiedä, mutta uskoisin niin. Minä kuitenkin kiikutan kirjan divariin  ja toivon, että joku toinen nauttii siitä enemmän kuin minä.