Zahir

Kirjoittanut: Paulo Coelho
Alkuperäinen nimi: O Zahir
Ilmestynyt 2005
Suomentanut: Sanna Pernu

Kuuluisan, Pariisissa asustelevan kirjailijan vaimo katoaa yllättäen, jäkiä jättämättä. Onko urheana sotakirjeenvaihtajana työskennellyt Esther siepattu, vai onko hän lähtenyt omasta tahdostaan? Hetket vierivät, kirjailija kaipaa rakastamaansa naista ja haluaa ymmärtää, miksi tämä on kadonnut. Vaimosta tulee hänelle pakkomielle -- Zahir.

Kirjailija päättä jatkaa elämäänsä. Mies löytää uuden rakkauden ja kirjoittaa menestyksekkään teoksen, tutustuu uusiin ihmisiin. Hänen täytyy kuitenkin päästä eroon Zahirista, ja tämä onnistuu ainoastaan matkaamalla Keski-Aasiassa oleilevan Estherin luo. Fyysisen matkan lisäksi kirjailija tekee oman sisäisen matkansa, jolloin hän oppii tuntemaan itsensä paremmin ja ymmärtämään rakkautta ja elämää aivan uudella tavalla.

En ole aikaisemmin lukenut Coelhon teoksia, mutta tämän kirjan luettuani tartun varmasti muihinkin kirjailijan tuotoksiin. Vaikka minulla meni lukemiseen melko paljon aikaa, Zahir on juuri sellainen kirja, mistä minä pidän. Kaunista, mutta suhteellisen nopeasti luettavaa tekstiä ja mielenkiintoisia, moniulotteisia henkilöitä, jotka saavat minut ihastumaan ja toisaalta myös vihastumaan. Eniten minua viehättää nimenomaan Coelhon tapa kirjoittaa. Tunnelma oli hieman samankaltainen, kuin Makinea lukiessani. Pidän todella paljon tällaisesta "taiteilijamaisesta" otteesta kirjoissa. Ja kun sillä otteella kirjoitetaan taidemaailmasta, niin lopputulos ei voi olla mitään muuta kuin hyvä ja kaunis. Coelho ei kuitenkaan vie mitään äärimmäisyyksiin, vaan kokonaisuus pysyy selkeänä ja helposti luettavana.

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, teoksen henkilöhahmot aiheuttivat minussa ristiriitaisia tuntemuksia. Välillä ihailin kirjailijan voimakasta tahtoa ja päättäivyyttä, mutta seuraavalla sivuilla saatoinkin jo kiehua raivosta kirjailijan aikaansaamattomuuden ja "kärsivä taiteilija" -mentaliteetin vuoksi. Mihailkin tuntui silloin tällöin kiehtovalta oman tiensä kulkijalta, mutta useimmiten ärsyynnyin henkilön kummallisuuteen, outoihin ajatuksiin ja turhaan salaperäisyyteen. Mariekin oli ihailtavan lojaali ja luottavainen, mutta välillä niin ahdistavan alistuva nainen. Coelho onkin onnistunut luodessaan voimakkaita hahmoja, jotka saavat ihmisissä aikaan tunteita.

Paulo Coelhon kirjat ovat kehuttuja ja suosittuja, moni tunnunikin on lukenut hänen teoksiaan. Zahir todisti minulle, että kehut eivät suinkaan ole tuulesta temmattuja, vaan Coelhon tyyli on kerrassaan ihastuttava. Mikä teos minun kannattaisi lukea seuraavaksi? Tarttuisinki Alkemistiin vai Portobellon noitaan? Osaisiko joku suositella?

Haluaisin vielä kiittää La petite lectrice -blogin Katria, jonka järjestämästä arvonnasta satuin voittamaan Zahirin ja Tämä siunattu koti -teoksen. Katri ei lämmennyt suuremmin kummalekaan kirjoista, mutta minä pidin molemmista kovasti ja olen onnellinen, että sain ne käsiini. Lahirin  teoksia en olisi varmasti edes huomannut ilman blogia, mutta nyt Kaima odottaakin hyllyssä omaa vuoroaan. Onneksi meitä on moneen junaan! 

Inspiroivia kuvia

Olen ottanut kuvat itse, ethän siis kopioi niitä luvatta!

Kun elämä stressaa

Paulo Coelhon Zahir on maannut yöpöydälläni jo pitkän tovin. Jostain syystä en vain saa kirjaa luettua. Kyse ei ole siitä, ettenkö pitäisi kirjasta. Se on mielestäni ihana ja kirjoitan siitä varmasti vielä joku päivä arvion. Miksi lukeminen kuitenkin tökkii? Olen jo pitkään pohtinut vastausta kysymykseen.

Kaikkein todennäköisin syy viime aikojen hiljaiseloon on koulu. Kauhea määrä töitä palautettavama ja lukuisia oppikirjoja selattavana. Tämän lisäksi pitäisi jaksaa käydä töissä ja urheilemassa. Pitäisi olla myös sosiaalinen ja pitää yhteyttä kavereihin. Kun rauhallista vapaa-aikaa lopulta löytyy, en osaa tarttua kirjaan. Kaivaudun mieluummin peiton alle ja nukahdan. 

Syynä voi olla myös se, että en osaa lukea pienissä pätkissä. Haluan varata lukemiseen aikaa ja uppoutua tarinaan kunnolla. Valitettavasti se ei onnistu minulta bussissa tai vastaavassa tilanteessa. Olen oikeasti kateellinen kaikille, jotka pystyvät lukemaan aina muutaman sivun kerrallaan.

Haluan lukea. Mikään ei ole ihanampaa kuin istua rauhassa hyvän kirjan kanssa. Tuntuu kuitenkin siltä, että oma elämä riepottelee tällä hetkellä niin paljon, että ei ole aikaa ja jaksamista uppoutua muhini maialmoihin. Vaikka se olisikin ehkä kaikkein paras keino paeta ympäröivää kaaosta. Olen muuttamassa tällä viikolla uuteen asuntoon ja olin viime viikon reissussa, joten stressiä on riittänyt. 

Miten saisin otettua itseäni niskasta kiinni ja tartuttua kirjaan? Tiedän, että nauttisin ja oloni paranisi  suunnattomasti, jos vain saisin olla rauhassa ja malttaisin lukea. Tällä hetkellä tuntuu vain siltä, että ei ole lupaa rentoutua, kun olisi niin paljon asioita hoidettavana. Tämä saattaa kuulostaa ulkopuolisesta täysin käsittämättömältä, mutta itse koen tilanteen todelliseksi ongelmaksi.

Toivottavasti elämä tasaantuu ja pääsen pian taas lukemaan hyviä kirjoja. Talvikin tulee, ja sohvalle käpertyminen teekupin kanssa kuulostaa ihan liian täydelliseltä.

Tämä siunattu koti

Kirjoittanut: Jhumpa Lahiri
Alkuperäinen nimi: Interpreter of Maladies
Ilmestynyt 1999
Suomentanut: Kersti Juva

Jhumpa Lahirin esikoisteos koostuu yhdeksästä kertomuksesta. Ne ovat erillisiä, mutta liittyvät kaikki jollain tavalla Intiaan. Tarinat ovat Väliaikainen järjestely, Kun Pirzada kävi meillä syömässä, Tuskien tulkki, Oikea durwan, Seksikäs, Senin täti, Tämä siunattu koti, Bibi Haldarin hoidot ja Kolmas ja viimeinen maanosa. 

Pidin jokaisesta tarinasta kovasti ja kaikki kertomukset tulikin luettua muutaman päivän aikana. En ole pitkään aikaan lukenut novelleja ja tämä teos toi tilanteeseeni erittäin mukavaa ja toivottua vaihtelua. Nautin paljon Lahirin teoksesta ja aion painaa kirjailijan nimen muisitini tulevaisuuden varalle.

Tämä siunattu koti käsittelee erilaisten ja toisilleen vieriden kulttuurien kohtaamista, suuria elämänmuutoksia ja rakkautta sen eri vaiheissa. Teoksessa on jotain todella herkkää, arkisetkin asiat kuvataan todella kauniisti ja lämpimästi. Pienet jokapäiväiset tapahtumat ja kohtaamiset kasvavat suuriksi ja merkittäviksi, näennäisen vaatimattomat henkilöt muuttuvat sankareiksi. Uskon, että novellien herkkä ja lämmin tunnelma oli juuri se tekijä, joka sai minut innostumaan teoksesta.

Intialainen kulttuuri on mielestäni todella kiehtova ja kaunis myös kaikessa karuudessaan. Olen kokenut sen aina jollain tavalla erityisen kiinnostavaksi ja haluaisinkin joskus päsätä käymään maassa itse. Intia on minun silmissäni lämmin, värikäs ja mausteinen. Siellä elää ihmisiä kaikista yhteiskunnallisista ja sosiaalisista ryhmistä, samoissa kylissä ja kaupungeissa. Maailman väkirikkaimmalla maalla riittää ongelmia, mutta silti se on pystynyt säilyttämään elävänä kauniin kulttuurinsa. Kiinnostukseni tätä monipuolista maata kohtaan on varmasti toinen syy siihen, miksi pidin Lahirin teoksesta niin paljon.

Oletteko te lukeneet Jhumpa Lahirin teoksia? Mitä mieltä olette näistä kertomuksista? Mikä oli suosikkinne? Ajattelin lisätä Lahirin Kaiman lukulistalleni, sillä luin siitä muutaman arvostelun ja sekin onnistui herättämään mielenkiintoni.

Punapukuisen naisen talo

Kirjoittanut: Maija Asunta-Johnston

Ilmestynyt 1999

Kun Wienissä asuva Maija Asunta-Johnston ostaa keväällä 1994 talon pienestä unkarilaisesta kylästä, hän astuu tietämättään todelliseen seikkailuun. Várbalogin pikkukylässä "puitteet ovat vaatimattomat, tapahtumat vähäeleisiä ja kohtaamiset usein ruohonjuuritason tapaamisia", mutta elämä talossa on täynnä yllätyksiä ja elämän pieniä iloja.

Tämä teos on päiväkirja, joka kertoo puuhakkaasta elämästä Punapukuisen naisen talossa vuosina 1994-1997. Päivät Várbalogissa täyttyvät arkisesta aherruksesta, puutarhan hoidosta, mehun keittämisestä ja lauluilloista ystävien kanssa. Arastelin hieman kirjan lukemista, sillä päiväkirjamuotoon kirjoitetut teokset saavat minut tuntemaan oloni "tirkistelijäksi".

Aluksi minusta oli todella mukava lukea talon kunnostuksesta, puutarhatöistä, marjojen mehustamisesta ja odottamisesta Itävallan ja Unkarin rajalla, mutta melko pian lukeminen alkoi tökkiä pahemman kerran. Minusta tuntui siltä, että kirja toistaa itseään. Enkö minä lukenut tämän jo aiemmin? Tietenkään ei voi olettaa, että pienessä maalaiskylässä tapahtuisikaan mitään ihmeellistä, mutta minulle parisataa sivua rikkaruohojen kitkemistä on jo hieman liikaa. Kirjan lukeminen loppuun oli minulle melkoinen prosessi ja puhdas työvoitto sen sijaan, että olisin siitä jollain tapaa nauttinut. Olisin kovasti halunnut pitää teoksesta ja suomalaisella sisulla annoinkin sille monta mahdollisuutta, mutta aina ei nappaa. 

Kirjassa vilahtaa todella monta eri henkilöä ja välillä on vaikea hahmottaa, kuka on kuka. Lisäksi osa talon vieraiden päiväkirjamerkinnöistä on kirjoitettu joko englanniksi tai saksaksi. Tämä on harmi, sillä englanniksi kirjoitetut pätkät pystyin kyllä lukemaan, mutta saksankielinen teksti oli vain pakko hypätä yli. Olisi ollut mukava lukea talon vieraiden mietteitä, mutta ymmärrän kyllä, miki ne on jätetty suomentamatta.

Kirjasta löytyy kuitenkin myös positiivisia puolia. Pidän todella paljon Asunta-Johnstonin tyylistä kirjoittaa, mikä on varmasti yksi syy siihen, että luin kirjan loppuun asti. Minusta oli mukava lukea kuvauksia talon pihasta ja sen kasveista, sillä olen itsekin puutarhassa viihtyvää sorttia. Loppujen lopuksi uskon, että olen  vain väärä lukija tälle kirjalle. Joku toinen nauttisi tästä varmasti erittäin paljon. Itse olen kutienkin tyytyväinen, että kirja on luettu ja saan siirtyä muiden teosten pariin.

I ♥ YOUR BLOG

Sain tällaisen ihanaisen post it -lappusen La petite lectrice -blogin Katrilta. Kiitoksia ihan kurjan paljon! Tunnustus on tarkoitus antaa viidelle suosikkiblogille ja minä annan lappusen seuraaville bloggaajille:

Tea with Anna Karenina -blogin Nooralle, Luen ja kirjoitan -blogin Paulalle, Luettua-blogin Sannalle, Kirjojen salainen puutarha -blogin Äidille ja Tarinauttisen hämärän hetket -blogin Elma Ilonalle. Kaikilla teillä on ihanat blogit ja kirjoituksianne on mukava lukea. Minun oli todella vaikea valita nämä blogit, mutta. onneksi niin moni on lappusen jo saanutkin.

Tässäpä pikkirikkisen ohjeistusta:

1) Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.

2) Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.

3) Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi.

4) Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Ranskalainen testamentti

Kirjoittanut: Andreï Makine
Alkuperäinen nimi: Le testament francais
Ilmestynyt 1995
Suomentanut: Annikki Suni

"Pieni poika istuu ranskalaisen isoäitinsä parvekkeella aron laidalla Siperiassa ja kuulee mielikuvitusta kiihottavia kertomuksia entisiltä ajoilta. Ajoilta jolloin tsaari ja tsaaritar kävivät Pariisissa, kertomuksia tapahtumista ja paikoista jotka taikoivat oven auki todellisuuden arjesta ihmemaailmaan. Perveke leijuu aron yllä, ja poika näkee edessään Pariisin suuren tulvan, kaupungin talorykelmät, katedraalien huiput. Isoäidin säilyttämät sanomalehtileikkeet ja vanhat valokuvat lumoavat pojan. Isoäidiltä hän myös perii rakkauden ranskan kieleen ja kirjallisuuteen.

Isoäiti Charlotten kertomuksissa ja todellisessa elämässä ovat vastakkain venäläinen suljettu yhteiskunta ja keskieurooppalainen elämästä nauttiminen, joka tuntuu pojasta sadulta. Myöhemmin pojan koko elämää leimaa tasapainottelu hänen venäläisyytensä ja ranskalaisten juuriensa välillä."

Tämä on on ihana kirja, jossa nuori poika etsii itseään ja omaa identiteettiän neuvostoajan Venäjällä. Teksti on aivan mielettömän kaunista ja ainutlaatuista. Miten niin karut ja arkiset tapahtumat ja ajatukset voikin kertoa  näin mielettömällä tavalla? Ristiriita on kiehtova, lähes lumoava. Myös ympäristön kuvaukset ovat  mielestäni todella upeita. Olen kuullut, että kirja on kaunis, mutta ihan tällaista en sentään osannut odottaa. Voiko tätä kehua tarpeeksi?

"Viiruselkäisiä ahvenia, täplikkäitä haukia, punaeväisiä sorvia nousi avannosta; ne irrotettiin koukusta ja heitettiin lumeen. Muutaman kerran hypähdettyään ne jähmettyivät ja jäätyivät hyytävässä tuulessa. Selkäevät peittyivät kiteisiin, niistä tuli satumaisia diadeemeja."

"Aurinko sammui aron laidalle. Mutta viileiden kesäiltojen valoisa kuulaus säilyi ilmassa vielä pitkään. Metsikön takaa kajahti Kukuskan vihellys, kylmässä ilmassa kimeämpänä kuin ennen. Puiden oksia täplittivät jo keltaiset lehdet. Aivan ensimmäiset. Pienen veturin vihellys kajahti taas. Nyt jo kaukaa, heikentyneenä."

Makinen teos on todella tunnelmallinen ja koskettava. Takakansi kertoo romaanin pohjana olevan kirjailijat omat vaiheet, mutta minä luin sitä mieluummin täysin fiktiivisenä kertomuksena. Olin aivan omissa maailmoissani kirjan kanssa, uppouduin siihen täysin. Moni asia jää teoksessa avoimeksi, mutta minusta sen ei kuulukaan paljastaa ihan kaikkea, eikä jokaista riviä ole tarkoituskaan ymmärtää. Kenties juuri se tietty salaperäisyys tekee teoksesta niin  vetovoimaisen ja valloittavan. Uskon, että Ranskalainen testamentti on sellainen kirja, josta löytää jokaisella lukukerralla  aina jotain uutta.

Minua kiinnosti myös kahden täysin erilaisen maan vastakkainasettelu. Ihastuttava, elämäniloinen ja lämmin Ranska, vastassaan karu, kylmä ja sotaisa Venäjä. Asetelma luo jännitteitä, jotka eivät purkaudu missään vaiheessa. Poika kamppailee näiden kahden maailman välillä ja yrittää löytää omaa paikkaansa. Se ei ole helppoa, etenkään jos ympäristö asettaa tiettyjä odotuksia ja paineita.

Jos minun täytyy sanoa kirjasta jotain negatiivista, niin huutomerkkejä ja kolmea pistettä löytyy tekstistä hieman turhan usein. Jos tällaista lukisi monta kirjaa peräkkäin, alkaisi se pikkuhiljaa ärsyttää. Kun jotain asiaa toistetaan liian usein, se menettää merkityksensä ja hohteensa.

Ranskalainen testamentti oli ensimmäinen Makinen teos, jonka luin, eikä se varmasti jää viimeiseksi. Ymmärsin tarttua tähän kirjaan ainoastaan muiden blogien ansioista. Olin lukenut monta hyvää arvostelua ja lukukokemusta teoksesta ja kun sen kauniit kannet osuivat silmiini divarissa, en voinut enää poistua ilman sitä. Te blogisisaret/veljet ette ole kehuneet tätä turhaan! Yksi parhaista lukemistani kirjoista, rakkautta ensimmäisestä sivusta lähtien.