tiistai 14. elokuuta 2012

Lumous

Kirjoittanut: Siri Hustvedt
Alkuperäinen nimi: The Enchantment of Lily Dahl
Imestynyt 1996
Suomentanut: Kristiina Rikman
Yhdeksäntoistavuotias Lily Dahl katselee ikkunastaan uutta, tuntematonta naapuriaan. Mies on komea, salaperäinen ja hänen huoneistostaan kantautuu öisin oopperamusiikkia, Mozartin Don Giovannia. Hän on New Yorkista pikkukaupunkiin saapunut taiteilija, jonka luona vierailee epämääräistä väkeä.

Muutamien mutkien kautta Lily tutustuu Edward Shapiroon, lumoutuu ja rakastuu mieheen syvästi ja voimakkaasti. Taiteen ja rakkauden siivittämässä elämässä kaikki ei aina kuitenkaan mene, niin kuin pitäisi. Luvassa on väärinkäsityksiä, draamaa ja surkeita ihmiskohtaloita. Taiteen maailma ei aina olekaan niin kaunis, kuin voisi kuvitella.

Löysin tämän kirjan sunnuntaina, aloitin kahlaamaan sitä läpi eilen ja tänä aamuna se oli luettu. Uppouduin kirjaan useiksi tunneiksi kerrallaan, enkä olisi millään malttanut laskea sitä käsistäni. Minua melkein harmitti, kun etenin viimeisen sivun loppuun. Pidin kirjasta todella paljon. Vaikka lukujen puute kirjassa sai lukemisen tuntumaan välillä hieman puuduttavalta, ei se loppujen lopuksi estänyt minua ahmimasta kirjaa miltei ennätysajassa. Rehellisesti sanottuna minua hieman hävettää, etten kaikista kehuista huolimatta ole lukenut Hustvedtin teoksia aiemmin. Ensivaikutelma tämän amerikannorjalaisen kirjailijan teoksista on kuitenkin erittäin myönteinen. Olen vaikuttunut. Kirjahyllyssäni makaava Kaikki mitä rakastin päätyy varmasti piakkoin yöpöydälleni.

Eniten kirjassa minua viehättivät sen erilaiset ja mielenkiintoiset henkilöhahmot. Lily Dahl, kahvilassa työskentelevä ja näyttelijän urasta haaveileva 19-vuotias nuori, jolta ei luonnetta puutu. Kuitenkin tomeran ja temperamenttisen kuoren alla asuu haavoittuvainen ja jollain tasolla myös epävarma naisenalku. Tyttö rakastuu itseään monta vuotta vanhempaan Ediin, jonka salaperäisestä taiteilijan luonteesta on vaikea päästä selville. Kuvataiteilija haluaa maalata muotokuvan viehättävästä Mabel-mummosta, Lilyn omaperäisestä kämppäkaverista. Mukana tarinassa ovat myös Lilyn äkäinen esimies Vince, enemmän tai vähemmän tärähtänyt, änkyttävä Martin Petersen, erikoiset Bodlerin veljekset Frank ja Dick, juoruileva kukkamekkotäti Dolores ja monet muut omaperäiset henkilöt.

Kaikki nämä henkilöt asuvat pienessä Websterissä Dakotassa, paikassa, jossa kaikki tuntevat toisensa. Uusi ihminen paikkakunnalla herättää suunnatonta kiinnostusta. Jokainen tapahtuma tai ihmissuhde tulee väistämättä kaikkien tietoon. Huhut leviävät ja muuttavat muotoaan matkalla ihmiseltä toiselle. Kaikkea tätä voisi olettaa pienellä paikkakunnalla tapahtuvan.

En ihmettele ollenkaan, miksi Siri Hustvedtistä on tullut suosittu kirjailija suomalaisten lukijoiden keskuudessa. Vaikka ennekko-odotukseni olivat kaikkien kehujen ansiosta melko korkealla, Lumous onnistui täyttämään melkein kaikki odotukseni. Mikään suurempi asia ei jäänyt kaivelemaan minua. Silti, vaikka kirja oli todella hyvä ja nautin sen lukemisesta erittäin paljon, se ei noussut lempikirjojeni joukkoon. En tiedä ollenkaan, miksi. Ehkä kirjasta puuttui se äärimmäisen pieni seikka, joka olisi saanut minut haltioitumaan täysin. Luulenpa, että minun pitää lukea kirja vielä joskus uudelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti