Alkuperäinen nimi: The Wedding Officer
Ilmestynyt 2006
Osittain tositapahtumiin perustuva tarina temperamenttisen italialaiskaunotar Livian ja rauhallisen brittiupseeri Jamesin elämästä miehitetyssä Napolissa vuonna 1944.
Livia Pertini on taitava, intohimoisesti ruokaan suhtautuva kokki, joka rakastaa kotiseutuaan pienessä Fiscinon kylässä Vesuviuksen rinteillä. Livian aviomies Enzo menehtyy sodassa ja perheen talous on vaakalaudalla. Livia lähtee etsimään töitä Napolista ja päätyy kokkaamaan joukolle brittisotilaita, ja heidän joukossaan on myös upseeri James Gould.
James on lähetetty Napoliin toimittamaan "avioliittoupseerin" virkaa, eli käytännössä hänen tehtävänään on estää avioliitot brittisotilaiden ja iltalialaisten naisten välillä. Tehokas mies tekee lopun myös lahjonnasta ja kaupungissa rehottavan mustan pörssin toiminnasta. Paikallinen väestö juonittelee hänelle kokiksi kauniin Livian. "Täysi vatsa, armollinen sydän." Tunteet Jamesin ja Livian välillä alkavat lämmetä ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Parin salainen suhde joutuu kuitenkin pian kovalle koetukselle. Monien onnettomuuksien summa ajaa rakastavaiset kauas toisistaan, mutta onni on silti loppujen lopuksi heidän puolellaan.
Luin tämän kirjan jo kesäkuussa, mutta sen tarina on minulla vielä kirkkaasti mielessäni, sillä pidin tarinasta todella paljon. Kirjan henkilöhahmot ovat todella onnistuneita ja varsinkin toinen päähenkilö, temperamenttinen Livia on valloittava tapaus. Myös pahiksen roolissa oleva Alberto on voimakas hahmo, joka tekee vaikutuksen. Toinen päähenkilö James Gould oli aluksi melko mitäänsanomaton, mutta kirjan loppupuolella hänestäkin alkaa paljastua uusia asioita, jotka tuovat sitä toivottua särmää.
Kirjan miljöö on mielestäni todella mielenkiintoinen. Miehitetty Napoli toisen maailmansodan aikaan, jolloin Saksan ja Italian välit eivät olleet niin ruusuiset. Liitoutuneet (mm. Iso-Britannia ja USA) yrtittivät saada rauhaa ja oikeutta aikaiseksi omalla tavallaan. Kirjan täydellinen ymmärtäminen vaatii hieman historian tuntemusta, mutta kyllä minäkin pysyin ihan hyvin perillä tapahtumista.
Napolilainen naimakauppa on kirja, jota lukiessa lukiessa tuli aina nälkä. Livian ruoat sattuivat kuulostamaan yksinkertaisesti liian hyviltä. Taisin keittää pastaa useamman kerran sinä aikana, kun kirja oli minulla kesken. Tämä on pieni varoituksen sana. Voin kuitenkin lämpimästi suositella kirjaa, varsinkin jos tykkää tuohon aikaan sijoittuvista teoksista.
Minun on muuten pakko mainita, että kirjan visuaalinen ilme on minun silmääni erittäin onnistunut. Pidän noista väreistä, sitruunoista ja tekstin kirjaisimesta. Monelle onnistunut ulkoasu ei välttämättä ole niin tärkeä, mutta minulle se antaa juurikin sen ensivaikutelman, joka saa minut tarttumaan kirjaan ja lukemaan sen takakannen. Tottakai olen lukenut myös sellaisia kirjoja, joiden visuaalisesta ilmeestä en ole pitänyt, mutta kyllä kaunis kansi ja teoksen vaikuttamaan heti kiinnostavammalta. Onko kukaan samaa mieltä kanssani? Miten te muut suhtaudutte kirjan ulkonäköön?
Luin tämän kirjan jo kesäkuussa, mutta sen tarina on minulla vielä kirkkaasti mielessäni, sillä pidin tarinasta todella paljon. Kirjan henkilöhahmot ovat todella onnistuneita ja varsinkin toinen päähenkilö, temperamenttinen Livia on valloittava tapaus. Myös pahiksen roolissa oleva Alberto on voimakas hahmo, joka tekee vaikutuksen. Toinen päähenkilö James Gould oli aluksi melko mitäänsanomaton, mutta kirjan loppupuolella hänestäkin alkaa paljastua uusia asioita, jotka tuovat sitä toivottua särmää.
Kirjan miljöö on mielestäni todella mielenkiintoinen. Miehitetty Napoli toisen maailmansodan aikaan, jolloin Saksan ja Italian välit eivät olleet niin ruusuiset. Liitoutuneet (mm. Iso-Britannia ja USA) yrtittivät saada rauhaa ja oikeutta aikaiseksi omalla tavallaan. Kirjan täydellinen ymmärtäminen vaatii hieman historian tuntemusta, mutta kyllä minäkin pysyin ihan hyvin perillä tapahtumista.
Napolilainen naimakauppa on kirja, jota lukiessa lukiessa tuli aina nälkä. Livian ruoat sattuivat kuulostamaan yksinkertaisesti liian hyviltä. Taisin keittää pastaa useamman kerran sinä aikana, kun kirja oli minulla kesken. Tämä on pieni varoituksen sana. Voin kuitenkin lämpimästi suositella kirjaa, varsinkin jos tykkää tuohon aikaan sijoittuvista teoksista.
Minun on muuten pakko mainita, että kirjan visuaalinen ilme on minun silmääni erittäin onnistunut. Pidän noista väreistä, sitruunoista ja tekstin kirjaisimesta. Monelle onnistunut ulkoasu ei välttämättä ole niin tärkeä, mutta minulle se antaa juurikin sen ensivaikutelman, joka saa minut tarttumaan kirjaan ja lukemaan sen takakannen. Tottakai olen lukenut myös sellaisia kirjoja, joiden visuaalisesta ilmeestä en ole pitänyt, mutta kyllä kaunis kansi ja teoksen vaikuttamaan heti kiinnostavammalta. Onko kukaan samaa mieltä kanssani? Miten te muut suhtaudutte kirjan ulkonäköön?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti